Kalastusmatkailua Kiirunakortilla 2015 - Lainiojoki

Kiirunakorttisekoilun alkuun TÄSTÄ!

Meidän piti vielä tsekata Salaisen Syvän Joen alajuoksulta parit mestat, mutta hieman taisteluväsymys painoi ja etsimme lähimmän hampurilaisravintolan. Soittelin kotiin ja sieltä annettiin lupa vielä kahteen metsäyöpymiseen. Otimme käyttöön siis plan Ö:n - eli Lainiojoen Jårkastakan sillan. Koko ajomatkan minua huvitti kovasti, olen lapissa käynyt 10 vuotta kalastelemassa, enkä yhtäkään paikkaa ole kahteen kertaan kokeillut - paitsi Jårkastakan sillalla ja nyt jo kolmatta kertaa. Syynä ei todellakaan ole ollut kalantulo... Mutta lohioptio rannalta heitellen, monipuolinen kavalkadi erilaisia jokia ja tietysti tärkeimpänä helppo saavutettavuus lienivät taas kerran vaakakuppia vääntämässä.

Suur-Säkki alkoi heti panodraaman Lainiolla. Tähän nousi myös lohileirimme.

Jårkastakalla oli yllättävän vähän väkeä, vain kaksi retkikuntaa. Suomalainen mukava mies, jonka kanssa juteltiin enemmänkin, tuskaili huonoa kalakesää. Vettäkin näytti olevan liki puoli metriä vähemmän kuin yleensä. Pistimme teltat pystyyn alavirtaan ja läksimme koittamaan lohta. Kalojen kuninkaan kalastelu olikin hyvää vaihtelua, sen kun kahlaat oletetun ottipaikan yläpuolelle ja alat mekaanisesti harrastamaan toistokoetta. Lusikka lentää pitkässä kaaressa ja virta hoitaa uiton, päässä pyörivät jo hieman muut asiat. Pistää hymyilyttämään kun aurinko paistaa ja hyttysiäkään ei juuri ole.

Paikanvaihto ei tuonut kalaa, mutta sydämentykytyksiä. Parkkeerasin itseni aivan rannassa kulkevan syvän väylän reunalle josta heittelin pikkunättejä täsmäiskuja kosken loppuliukuun. Titti kävi hyppäämässä viiden metrin päässä suoraan naaman edessä. Taas jaksoi paiskoa kummasti tunnin. Mutta kuten niin usein ennenkin, munat meni pataan lohien kanssa leikkiessä.

Paistelimme makkaraa leirissä, korkean töyrään päällä, ja katselimme labyrinttimäisen joen kapeaa, mutta syvää pääuomaa. Ensin niskalla alkoi tuikkia joku hyönteisiä himoava eväkäs ja siihen vastauksena titti pläjäytti niskalla. Vavat käteen ja taas harras kalastustuokio vailla sen kummempaa menestystä kuin parin hypyn ihastelu. Tyypillistä.

Inte pimpelfiske, gävla finne...

Jossain vaiheessa väkeä tuli enemmänkin yöksi koittamaan, me mentiin nukkumaan. Yökuselle kun läksin, oli jengi vieläkin joella. Suoraan leirimme alla olivat virittäneet pikkuplaanarit lärpättämään niskan imuun.

Seuraavana aamuna yritin psyykata poikia pienelle telttaretkelle Pulsujoelle, alamittaisten harjusten paratiisiin, mutta se ei saavuttanut mainittavaa myötätuulta. Jonkinmoinen yritys oli vielä käydä Åggåjoella, joka puolestaan on alamittaisten taimenten... noh, ei paratiisi eikä mitään muutakaan, mutta nätti joki kuitenkin. Ei me sitäkään jaksettu. Lopulta Parta-Antti jaksoi kokeilla vielä Lainion lohta ja siellähän ne näyttivät taas niskalla hyppivän. Hitaasti, mutta varmasti alkoi päässä iskostua Tornion kaupunginhotelli ja Turkinpippuri kepappila. Ensin toki perinteinen kylpy Jårkastakan sillan alla, hyppivien lohien ja viuhuvien siimojen keskellä!

Parta-Anselmi lohien kiusana.

Konkluusioni: jostain syystä epäilen että tässä elämässä tie vie vielä Jårkastakalle. Enkä edelleenkään tiedä syytä. Nyt kuitenkin oli hyvä päästä äkkiä kotiin reissussa pahoin rähjäytyneenä ja unohtaa hetkeksi Kiirunatouhut ynnä muut paheet. Ei mikään GRANDE FINALE, mutta loppu nyt kuitenkin 2015 Lappiseikkailuille.