maanantai 19. tammikuuta 2015

Käsivarren välituntureilla - Toriseno 7/2008, osa 2

Kas, 10 000 käyntiä pärähti rikki. Kiitän ja jatkan. Jos välituntureiden kalastuskarnevaalien ykkösosa on jäänyt lukematta, klikkaa TÄSTÄ!

Toriseno oli totta. Täällä oltiin, tarunhohtoisella kalapaikalla. Jalka paskana, mutta kädet kalanhajuisina. Ja nyt alkaisi kova boogie kun saisi kalastaa leiristä käsin. Päästin pojat ensin tonkimaan Torisenon alkupistettä, joka on hyvän kalapaikan maineessa. Minulla ei ollut mihinkään kiire, olinhan jo rökittänyt kolme harria aikaisemmin, nyt olisi muiden vuoro onnistua. Ja muutenkin, I'm the man biisi syntyi kun Aloe Blacc tapasi meikäläisen. Noh, Römpsä kiitti ja kiskaisi nätin harrin. Hetken päästä Teppo teki samat (oli muuten Tepon eka kala sitten junnuvuosien ja eka rasvaevällinen). Sitten mullakin alkoi jo kutiamaan paikat niin kovasti, että oli pakko lähteä virpomaan. Römpsä ja Meka olivat jyntänneet Kaskas-joen loppuliukua sekä Torisenon ekaa poolia ja Teppo Vuontiksen loppuliukua. Kaskas-joki oli kuitenkin ennen loppuliukuakin todella nätin näköinen ja kukaan siellä ei ollut käynyt joten sinne. Juuri kun olin kahlaamassa sopivaan heittopaikkaan... näin IHMISEN! Piilouduin kiven taakse ja katselin kun rinkkamies painoi menemään alavirtaan. Ei näyttänyt kalamieheltä, onneksi. Uhkatilanteen väistyttyä tulin piilostani, kahlasin pari metriä ja heitin melko kovaan koskeen, odottaen taimenta. Tulos oli 41 cm harri. Tähän on hyvä lopettaa!

Jalkapuoli saalistaja.
Eliittikumppanit.
Uuni ylikuormittui.
Mentiin koisimaan. Huomasin muuten tätä kirjoittaessa, että näillä vanhoilla reissuilla juotiin paljon vähemmän viinaa kuin nykyään. Ja kalastettiin enemmän. Oi aikoja, oi tapoja.

Seuraavana päivänä lähdettiin pienelle expeditionille Torisenon alajuoksulle isomusten kiilto silmissä. Yllättävän vaisua oli kovasta yrityksestä huolimatta. Erään kosken alta tosin pamahti sellainen pommi, että Meppsin lipan koukku vääntyi aivan suoraksi. Iso harri osaa kyllä lyödä virrassa kovan tällin ja oma vapakin oli aika jäpäkkä. Jarrua löysemmälle ja uutta yritystä. Vaan kovin on matalaa Torisenon uoma, kalat vaikea löytää ja vieheessä paskaa joka heitolla. Lopulta kalastuspäivän saldona itselle vain kaksi 38 cm harria. Se oli kallis hinta siitä että kantapää tulisi olemaan aivan saatanan liekeissä kunhan kahlauksen kylmettämä jalka heräisi taas sykkimään kipua.

It's Toriseno time!
Torisenoa harjun päältä, Tsaibman vahtiessa takana.
Syvän uoman etsintää...
Emo tuo pennuille ruokaa. Teppo esittelee vihdoin niitä ei-teknisiä kalsareita.
Jalan meiningit pelotti niin paljon että päätettiin lähteä Torisenolta kotia kohti Kaskas-joen vartta. Vaelluskenkää ei pystynyt edelleenkään käyttämään, vaan oli painettava menemään veltolla kahluusaappaalla. Myös Kaskas-joki oli hyvin kaunis ja siitä höynäytin heti kättelyssä 42 cm harrin. Valitettavasti kosket olivat pääosin täysin kuolleita, vailla mitään järkevää syytä. Oli virtaa, syvyyttä ja hyttystä. Kelikin hyvä... mikä mättää?

Kas kas, siinähän se Kaskas-joki.
Jee, mä osasin!
Hieman ennen Pitsijokea löydettiin leveä ja todella syvä niva, jossa isoja harjuksia oli pintomassa määrissä. Vaan ei kelvannut lippa tai vaappu. Laitoin perhoa peliin, mutta ennen ensimmäistäkään heittoa arvioin joen syvyyden väärin ja mulahdin munia myöden jokeen (kahluusaappaat reiteen asti). Paskat. Römpsä otti kompassisuunnan ja paineltiin Pitsijärven rannalle leiriin. Vanha tupa oli näemmä romutettu ja telttahommiksi meni. Maasto oli melko soista ja kärpäsiä pörräsi kovasti. Pitsijärvessä näytti majailevan haukia.

Tässä olisi ollut selvää kiloharria mutta kun jäbät ei huoli!
Pitsijärveltä herätessä realisoitui myös se tosiseikka, että reissulla ei enää virveliä kaivettaisi esiin eikä kalaa syötäisi. Jäljellä olisi vain pitkä paluumarssi kotiin. Nättien maisemien halki, mutta silti, loppu, finito, häämötti. Jatkoimme matkaa länteen ja tavoitimme taas pieneksi kutistuneen Pitsijoen, joka vähitellen kasvatti komeaa kanjonia ympärilleen. Päätimme edetä kanjonin päällä, koska se olisi varmempi valinta, kivikosta huolimatta. Komeata maisemaa, Tsaibma näkyi takana, Ropi vieressä. Ihastelun lopetti selästä kuuluva kova pamaus ja voimakas sivuttaisliike. Kairan halpisrinkasta hajosi toisen kantohihnan muovihärpäke. Noh, vähän kenttäkorjausta kehiin ja rinkka takaisin selkään. Parin kilometrin päästä sama toistui toisella puolella. Lisää kenttäkorjausta, nyt jo sadekuuron ryydittämänä. Korjattu rinkka oli hyvin toispuoleinen, mutta eipä se enää mitään painanut kun ruuat oli syöty ja viinat juotu.

Pitsijoen yläjuoksulla ei oikein ollut kalasettejä.
Pitsijoen kanjoni alkaa muodostua.
Tsaibma kanjonin takana kaukaisuudessa.
Ropijoella arvottiin taas välipalan, kunnon ruuan ja yöpymisen kanssa. Päätettiin vetää vain välipala ja jatkaa. Apinanraivolla ja munaravilla autolle. Tässä vaiheessa kantapää oli jo niin kipeä, että jalkapöytä piti olla poikittain astuessa. Muuten ei pystynyt kävelemään. Akkispahdan risukkoisemmassa maastossa kahluulahkeeni alkoivat repeytyä ylhäältä. Revin roikkuvia lärsäkkeitä pois ja runnoin niitä taskuihin. Olin kirjaimellisesti kävellyt kenkäni riekaleiksi. Uudet ostoslistalle.

Töppöstä toisen eteen.
Akkispahta näkyy jo.
Tahtimme oli todella kova ja suoriuduimme reilusti yli 20 kilometrin etapista ennätysajassa, vaikka nousumetrejäkin kertyi paljon. Autolla pikku härväykset ja sitten Ropisalmen kylmille suihkuille. Miksi minä saan aina vuoron vasta kun lämminvesivaraaja on tyhjä?

Meka teki saappaanvarteen terraarion.
Tornion Turkinpippuri tietysti illallispaikkana ja siitä Ylivieskaan saunomaan ja imemään olutta. Yksimielisesti päätimme tämän olleen nappireissu vaikka kilo ei rikkunutkaan harrissa. Etenkin suunnistus ja reittiarvonta olivat olleet rautaista tasoa. Valitettavasti kantapää parani hitaasti ja lopullisesti pääsin ongelmista eroon vasta vaihtamalla vaellusjalkineen saappaaksi - vuosia myöhemmin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti