lauantai 8. marraskuuta 2014

Käsivarren kovimmat haasteet (7/2014, osa 1)

Monasti kuulee vertailtavan erämaiden eri reittien tahi töppäreiden vaikeutta ja siitä seuraavaa rinnanpaukutusta kun voi kertoa siellä käyneensä "hoitamassa homman kotiin". Niskavillat pystyyn nostavia kalapaikkojakin on vaikka millä mitalla ja saadut alamittaiset tammukat muuttuvat sujuvasti kertojan suussa komeiksi mittakaloiksi. Lukumääräkin yleensä vähän kasvaa. Kun juttuja toistetaan riittävän kauan ja hartaasti, alkaa ryhmässä kerronta muuttua oikeastaan yksinpuheluksi. Kaikki kertovat ääneen niitä elämänsä mestoja - itselleen. Ymmärrettävää, sillä kaikki tietävät toisten puhelevan vähän pehmoisia, mutta itse kukin on jo niellyt omat valheensa hehkuttaessaan niitä niin monta kertaa. Lopulta sinä itse olet se yksi ja ainoa kuka juttujasi uskoo tahi edes jaksaa kuunnella. Jotta vältetään edellä kuvaillun kaltainen nolohko paasaus viskipierussa saunan parvessa poikaporukalla, niin minäpä kerron teille ihan aikusten oikeesti tekstiformaatissa mitkä ovat ne lapinjätkän kaksi kovinta suoritusta. Ja teen sen vain siksi että (i) minä tiedän ja (ii) voitte sitten jutella saunan parvessa jostain muusta.

Kiipeä Saanalle ja käy kalassa Könkämäenolla.

Oikeasti. Molemmat ovat niin lähellä ja silti niin kaukana. Kukaan tosijannu ei lähde ajamaan Stadista että saa kiivetä Saanalle tai kalastaa Könkämäenolla. Heti kun auto pysähtyy, olkoon päivä tai yö, niin jengi painaa munaravia kohti maineikkaita kalamestoja ja tuntureita. Kuka tahansa terve ihminen voi valloittaa Kovddoskaisin ja kalastella Valtijokea. Tiedän hyvin mistä puhun kun en ole kumpaakaan nähnyt jos googlen kuvahakua ei lasketa. Joka tapauksessa, kaukainen paikka johon sulla on himo päästä, otat viikon kesälomasta ja menet. No problemos. Mutta se on problemos että kun nuo paikat kutsuvat, niin et mitenkään pysty hassuttelemaan Saanalla ja Könkämäenolla edellisenä päivänä. Himo tuntemattomaan ja erämaan kutsu ovat liikaa ja on pakko lähteä heti expeditionille. Erämaasta takaisin tullessa onkin sitten vähän toisenlaiset tohinat jo mielessä. Siksi vain valioyksilöt voivat saavuttaa Saanan ja Könkämäenon.

Heinäkuussa 2014 minulle tuli mahdollisuus hoitaa tämä Käsivarren viheliäisin ja haastavin parivaljakko Mekan kanssa, kun oli yksi vapaapäivä ennen loppuryhmän saapumista ja eräseikkailun alkamista.

No miten se meni? Ensin ajettiin tuttuun tyyliin Ooppelin turbo punaisena Kilpisjärven luontotalolle. Kello 03 autosta virrat pois, rinkka selkään ja 500 metriä ylämäkeen, mainioon majapaikkaan. Nuotio päälle, makkaraa, olut sekä viskitujaus. Keli selkeä, Kilpisjärvi rasvatyyni ja Saana keimailemassa mitä parhaimmassa kiipeämissäässä. Päätimme kuitenkin ottaa muutamien tuntien torkut ja lähteä sitten aamusta hommiin. Hillebergin Nallo äxyybetagamma 3 pystyyn ja makuuosastolle.

Jaa että oliko jännä ajomatka?!
Telemark 12 tunnin ajon kangistamin paikoin. Toivottavasti Bowmoren pöllö-öljy voitelee paikat.
VISKI VISKI VISKI SAANA VISKI!
Sen parin kuorsauksentäyteisen tunnin aikana ehti nousta hernerokkasumu, joka kynti todella matalalla. Ketutti ja keljutti, olis pitänyt vaan yöllä runnoa. Noh, kaupasta protskurahkaa aamiaiseks, Kilpisjärven retkeilykeskukselle auto parkkiin ja päiväreppuun molempien tarpeet. Eli jallupullo, vesipullo ja takit. Sitten kohti Saanan huippua. Meka ja Mekan seitsemän peninkulman saappaat edellä ja minä normaaleilla saappailla perässä. Perkele vieköön miten jollakin voi olla noin pitkät jalat ja armoton tahti. Tunturikoivikossa kulkeva polku päättyi ja läksimme kipuamaan puuportaita pitkin Saanan kylkeä ylös.

Pysyin kuin pysyinkin Mekan tahdissa, mutta henki meinasi mennä. Samaistuin voimakkaasti täriseviin ja puuskuttaviin eläkeläisiin, joita ohittelimme matkan jatkuessa ylöspäin. Onneksi päätimme ottaa tauon ja Meka sai vuorostaan kantaa tuota kammottavaa 3 kg lisäpäkkiä selässä. Jostain syystä kantovastuun vaihtuessa se omakin askel keventyi ja pömpin gasellin lailla kivikossa ylöspäin hommaten hyvää lämpöä. Oli oikeastaan pakko, sillä hyytävä tuuli puhalsi ja pilvessä oli ilmankosteus vähintäänkin 200%. Mutta sitten, aivan yllättäen, pilvet loppuivat ja vastaan pullahti aurinko armas ja sininen taivas. Todella absurdia. Ja lämmintä, tuntui kuin loskakelistä olisi laskeutunut Epsanjan aurinkoon.

Hieman kuin tulivuorella, mutta rikin katku puuttuu. Kiitos siitä.
Sinne jäi savu eikä ikävä tullut.
Tanan seittemän peninkulman saappaat...
Hyvillä, ellei jopa mainioilla fiilingeillä runtattiin huipulle. Pakolliset pönötykset veli-jallun kanssa. Vaikka ohitimme toistakymmentä taapertajaa juuri ennen huippua, saimme paistatella päivää vallan rauhassa kahdestaan. Ja todellakin paistatella, sillä lämpöä oli helposti yli 20 'C.

Meka Saanan huipulla säädyllisesti...
...meikäläinen vähän jo vähentää vaatetusta.. on-nii-kuuma@ 1029 metriä MPY.
Nää on kaikki mun maita, ettäs tiedätte!
Seuraavaksi seurasi pakollinen Saanan töyrään kiertely. Tämä töppäre on kyllä hieno luonnonmuodostelma. Arvostan!

Tuo on kävelty joskus...
... ja tuol!
Kilpisjärvi. Sekä vesistö että taajama. Joka nippeli ja rööri.

Keppi.
Kaikki kiva loppuu aikanaan ja läksimme laskeutumaan. Autolla laskeskelimme, että kaksi tuntia oli pitänyt jalkoja heilutella että pääsi Saanan huipulle ja takaisin alas. Tuntui kyllä takareisissä että urakka olisi ollut suurempi. Laskeutuminen oli yllättävän raskasta, osittain vähän epäkäytännöllisten portaiden takia. Hieno juttu kuitenkin että sellaiset on saatu aikaiseksi, pääsee vähän vanhemmatkin hankkimaan elämyksiä!

Vaan mites se Könkämäeno? KLIKKK!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti